Vasemmistoliiton Ylöjärven kunnallisjärjestö

Etusivu Ajankohtaista Valtuuston kuulumisia Kunnallisvaalit 2012 Kalenteri Yhteydenotot Pirkanmaan Vasemmistoliitto Vasemmistonaiset Vasemmistonuoret Hämeen Pioneerit

Seutuyhteistyössä on mentävä eteenpäin

Kuntaliitto on antanut oman lausuntonsa kuntarakenneuudistukseen. Kuntaliiton lausunnossa pidetään tärkeänä, että etenkin suurimmat kaupunkiseudut muodostaisivat asumisen, maankäytön ja liikenteen näkökulmasta yhtenäisen toiminnallisen kokonaisuuden. Yhtenäiseen työssäkäynti- ja asiointialueeseen kuuluvien kuntien tulisi sitoutua yhteiseen maankäytön suunnitelmaan.
Oma käsitykseni on, että seudullinen oikeusvaikutteinen osayleiskaava toisi jäntevyyttä Tampereen seudun kehittämiseen. Tällaisen kaavan valmistelu vaatii aikaa ja se on laadittava, niin että kaikki tahot ovat aidosti sen laadinnassa mukana. Mitä paremmin tehdään kaavan vaikutusten arviointeja ja kuullaan osallisia sen vähemmän tulee valituksia kaavasta. Tärkeintä on, että Tampereen seutu säilyttää asemansa maamme voimakkaimmin kehittyvänä alueena. Se onnistuu vain hyvällä yhteistyöllä ja sitoutumisella yhteisiin päätöksiin. Päätöksiä ei voida noudattaa vain soveltuvin osin, kuten kokoomuksen edustaja Ylöjärvellä esitti tehtävän seudullisten haja-asutusalueiden hallitun rakentamisen ohjeiden suhteen.
Kuntien tulisi myös sopia seudullisesti palvelujen käytöstä yli kuntarajojen. Etenkin sellaisissa palveluissa joita kuntalaiset käyttävät harvakseen ja jotka vaativat erityisosaamista tai välineistöä tms. on järkevää luoda seudullisia yhteisiä toimintoja.
Tampereen seudun kuntayhtymä tilasi arvion omasta toiminnastaan ja sen tulevaisuuden haasteista ulkopuoliselta arvioitsijalta. Arvion teki Suomen Kuntaliitto, joka käytti arvioinnissa apunaan Oy Audiopro Ab:ta. Arviointiryhmä ehdotti, että Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä päättää esittää seudun kunnille selvitystyön jatkamista kootun seutuhallinnon vaihtoehdon ja kuntarakennemuutosvaihtoehdon pohjalta niiden hyötyjä ja haittoja vertaillen. Kootulla seutuhallinnon vaihtoehdolla tarkoitetaan sitä, että seutuyhteistyötä jatketaan nykymuotoisena kuitenkin niin, että sitä tiivistetään valitsemalla erillinen seutuvaltuusto, jonka tehtäväksi tulisi päättää lähinnä maankäytön, asumisen ja liikenteen järjestämisestä seudullisesti. Jotta tämä vaihtoehto olisi mahdollinen, vaatii se kuntalain uudistusta. Kuntarakennemuutosvaihtoehto tarkoittaisi käytännössä Suur-Tampereen muodostamista.
Käsitellessään seutuarviointia seutuhallitus päätti merkitä sen tiedoksi ja antaa kuntajohtajakokoukselle tehtäväksi käynnistää seutuyhteistyön jatkovalmistelun.
Kun sama asia oli esillä seutuseminaarissa viime viikolla, nousi siellä vahvasti esiin se, että seudullista yhteistyötä tulee jatkaa nykymuotoisena. Kehyskuntia edustaneet panelistit mm. totesivat yhdessä, että seudullista yhteistyötä tulee jatkaa kootun seutuhallinnon mallin mukaisesti. Tamperelaiset panelistit sitä vastoin näkivät, että kuntarakennemuutosvaihtoehto olisi parempi vaihtoehto.
Odotamme nyt jännityksellä miten maamme hallitus linjaa kuntarakenneuudistuksen jatkoa. Onko se aidosti kuullut kuntia? Jos on, niin Tampereen seudulla tullaan jatkamaan itsenäisinä kuntina kehittäen ja syventäen seudullista yhteistyötä.

Rauno Kesseli
Seutuhallituksen jäsen
Ylöjärven kaupunginvaltuuston III varapj. (vas)


AJANKOHTAISTA

Seutuyhteistyössä on mentävä eteenpäin

kirjoitettu 15.5.2012

Vappuna liikkeelle!

muokattu 1.5.2012

Työväentalon puolesta!

muokattu 25.4.2012


VALTUUSTON KUULUMISIA

Valtuustoaloite 9.12.2010

kirjoitettu 15.12.2010


KALENTERISSA

28.10.2012
– Kunnallisvaalit

punakone.org